perjantai 28. lokakuuta 2011

Hääpaikkana Mustion linna



Juhlapaikkana toimit Mustion linnan ravintola
 Mustion linnan ravintola on aika pieni joten valitettavasti sitä ei voi suositella kovin isolle hääporukalle. Näissä kemuissa mukana oli noin viisikymmentä läheisintä ystävää ja sukulaista. Juhlissa panostettiin erityisesti ruokaan. Tunnelmallisella musiikilla vieraita viihdytti DJ ja juhlat huipentuivat upeaa ilotulitukseen.

Liikuttavimpia ja mieleenpainuvimpia hetkiä olivat runsaan juhlaruuan lisäksi puheet ja tietysti loppuillan tunnelma turkooseine booleineen. Hääkarkeina oli isoja sydän vaahtokarkkeja pöydissä ja pientä yöpalaa oli myös tarjolla. Mustion linnan ravintola on saanut paljon kiitosta ja arvostusta lehdissä ja ruoka todellakin oli häävieraiden mielestä verrattoman hyvää.

Juhlaruoka oli suussasulavan hyvää
Juhlien ohjelma ja ruokalista oli painettu erilliseen häälehteen joka oli jaettu jokaisen vieraan paikalle. Häälehti antoi oivan mahdollisuuten esitellä myös juhlapaikka sekä kootaa muistoksi hääparille tärkeitä asioita.   Häälehden tekeminen oli myös kivaa. Lehteen koottiin pieni esittely juhlapaikasta ja sen historiasta, esittely hääparista yhdessä ja erikseen valokuvineen. Kaasot ja hääparin sisarukset olivat koonneet lehteen muutamia runoja, sarjakuvia ja hauskoja mietteitä avioliitosta. Lisäksi oli hääparin haastattelu joka oli toteutettu niin etteivät he tienneet toistensa vastauksia etukäteen!
Häälehden painatuksesta pyydettiin tarjous paikalliselta valokuvausliikkeeltä joka myös julisteita ja muuta painomateriaalia toteuttaa. Hääpari oli oikein tyytyväinen lopputulokseen ja häälehden kokoaminen oli ennenkaikkea hauskaa!



Teemaväri oli oranssi, valkoinen ja turkoosi
Koska juhlapaikka itsessään oli hyvin tunnelmallinen pidettiin koristelu minimalistisena. Pöydissä oli teemaan sopivia oransseja ruusuja maljakossa, vihreää murattia pöydällä ja iso kukka-asetelma koristi tarjoilupöytää. Lisäksi pöytä oli koristeltu turkoosein istumapaikkakortein ja turkoosein ja kirkkain koristetimantein.
Myös pienet prinsessat olivat saaneet tiaran
 Ps. ethän kopioi kuvia




Ei kommentteja: