Näytetään tekstit, joissa on tunniste trash the dress. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trash the dress. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. elokuuta 2012

Trash the dress -kuvaukset

 
Ei liene mikään salaisuus että rakastan valokuvia :)
niinpä olen mielelläni mukana kaikissa kuvausjärjestelyissä aina kun tarvitaan, pyydetään tai sellaiset innostun organisoimaan. Viime kesänä näitä upeita kuvauksia oli erityisen runsaasti ja tässä aivan mahtavia otoksia viimeisimmästä. Johanna ja Jouni Hietanen tekivät todella varmaa ja loistavaa työtä ja toimimme yhteen upeasti; mallit olivat ihan huippuja, Ninka accessories näyttäviä, tekemäni korut toimivat juuri niin kuin olin ajatellut ja kampauksiin ja meikkeihinkin olin tyytyväinen, kiitos kaikille <3 Lisäksi otimme kaiken irti kuuluisasta kuvaushääpuvustamme, josta tarinaa riittääkin kerrottavaksi vielä pitkään!
 


Henkilökohtaisesti pidän eniten vedessä tapahtuvista trash the dress kuvista.
Hääpuvun likaaminen mudalla, ketsupilla tai vastaavalla tuntuu jotenkin vieraalta ajatukselta.
kyllä se tässä ohessa likaantuu ihan tarpeeksi trash the dress kuntoon :)

 
Johanna, miten oot saanut ton veden näyttämään noin upealta?!?
 

 
 


Lopuksi veimme ajatuksen astetta pidemmälle ja konkreettisesti revimme hääpuvun riekalaiksi...
ihan nastaa, harvemmin varmaan tulee tehtyä tulevaisuudessakaan :) upeita kuvia saatiin kyllä siitä.
 
Tämän toimenpiteen jälkeen luulin että tästä puvusta ei enää tarvitse kuulla...toisin kävi..
en viitsinyt lähteä kantamaan märkää, likaista ja erittäin painavaa tyllipukua kotiin vaan tungimme sen läheiseen roskikseen. Tässä välissä lienee syytä paljastaa että kyseessä ei todellakaan ole mikään monen tuhannen euron hääpuku vaan halpa mallikappale jonka kokomerkinnät olivat ilmeisestikin olleet alunperin virheelliset joten hintaa sille ei tosiaan jäänyt halpaa tyllikangasta enempää.
Mitään tunnesiteitä ei myöskään pukuun liittynyt ja kyllä tunsimme että sen aika oli nyt jo tullut...
 
No kuitenkin seuraavalla viikolla sain lukea paikallislehdessä ilmoituksen yleisönosastolla, jossa kerrotiin rannasta löytyneestä hääpuvusta ja sen voisi noutaa poliisilaitokselta...
Joku sympaattinen huolestunut kansalainen oli huomannut roskiksesta pilkistävän tyllin ja kiikuttanut koko likaisen komeuden paikalliselle poliisille..ymmärrän toki että jos luulee kyseessä olleen varastettu hääpuku ja jossain surullinen morsian sitä kaipaa voipi tiedosta olla riemuissaan. Minulle lähinnä aiheutti pelotusta että en pääse tästä puvusta ikinä eroon sillä sen pesetys ja kuivatus ovat kuitenkin aina aikaavieviä operaatioita. Ja puku todellakin oli jo aivan rikki riekaleina.
yes, lienee varsinaista sattumaa jos samalla lammella on kirmaillut useita morsioita toki sekin on aina mahdollista :) Jos kyseessä oli meidän puku niin sitä me ei kyllä tulla hakemaan enään!
 
 
Suosittelemme trash the dress kuvauksia lämpimästi kaikille! Niissä todella saa pitää hauskaa ja antaa loan roiskua ja silti olla niin kauniina!

Lähikuva meikistä ja kampauksesta
Hiuskoru löytyy täältä www.ninka.fi
 
Kaikki kuvat Johanna Hietanen
Kampaus ja meikki Nina Röntynen/Ninka.fi
Malli Eeva-Marja Saarinen
Korut Ninka.fi
 
 
 
Ps. Märkä kangas sitten todellakin painaa joten rantavettä kauemmas ei kannata lähteä urheilemaan.. 

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Ihana viikonloppu


Nythän tuntuu jo ihan kesältä!
Tähän asti kesästä ovat muistuttaneet lähinnä hyttyset, mutta nyt jo tarkenee ja auringosta on saanut nauttia koko ihanan päivän <3

Ihania juhlia kaikille joiden suuri päivä on tulevana viikonloppuna!


Kuvan hiuskorut ja huntu Ninka.fi


Kuvat Johanna Hietanen photography
Malli Eeva-Marja Saarinen
Kampaus ja meikki Nina/ Ninka.fi 

torstai 14. kesäkuuta 2012

Trash the dress kuvia

Ruinasin Atelta lisää kuvia joissa näkyisi kampaus ja meikki, eli tässäpä muutama otos
lisää trash the dress kuvauksista. Empun kampausta muutin kolme kertaa, mutta vain hillitysti. Ensimmäisessä versiossa oli kiharat auki (Juhan kuvia odotellessa..), seuraavassa sivuponnarilla ja kolmannessa kalanruotoletillä.











Pukua emme kuvauksissa hajottaneet, eikä se pienen uinnin jälkeen täysin käyttökelvoton ole vieläkään. Joo, ei siis hääkunnossa mutta ehkäpä joskus kuvauspukuna voidaan käyttää jatkossakin. Myöskään tekemäni vyö hääpukuun ei mennyt miksikään. Hurjimmissa maailmalta löytämissäni kuvissa puvuthan ovat aivan riekaleina tai jopa tulessa, mutta me tyydyimme nyt vähän pehmeämpään malliin tässä. Tarpeeksi jännittävää oli seikkailla ränsistyvässä vanhassa tehtaassa ja entisessä vesivoimalaitoksessa :)

IHANAA VIIKONLOPPUA!


Kuvat Atte Tanner
Malli Eeva-Marja Saarinen
Kampaus Meikki Nina Röntynen
korut ja asusteet Ninka.fi

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Uusia kuvia ja tarinaa

kuva Atte Tanner, malli Eeva-Marja, meikki/kampaus/korut Ninka.fi

Olen saanut joitain kyselyjä tästä käytöstä poistetusta tehtaasta joka toimi kuvauspaikkastamme, joten tässäpä ihan muutama sananen sen tarinasta...

kuva Atte Tanner, Malli Michaela, puku Pukuni, meikki/kampaus/korut Ninka.fi

Virkkalan kalkkitehdas oli Karl Forsströmin vuonna 1897 perustama, Lohjan Kalkkitehdas Oy:hyn kuulunut kalkkitehdas. Vuonna 1919 tehdasta laajennettiin sementtitehtaalla. Tehdas suljettiin vuonna 1994 1990-luvun alun laman, etenkin rakentamisen syvän laman vuoksi.
Tehdas työllisti parhaimmillaan yli 1 000 työntekijää (tieto täältä lainattuna, sillä oma kotiseututuntemus ei valitettavasti ollut kovin kattava tämän osalta).

kuva verdeaudio

Tehdasalueen vieressä sijaitsevassa entisessä Lohja Oy:n pääkonttorissa toimii nykyisin toimistohotelli Kalkki-Petteri. Hotellin nimi tuleekin Virkkalan sementtitehtaan perustajan Petter Forsströmin lempinimestä, sillä hänet tunnettiin yleisesti nimenomaan Kalkki-Petterinä.
Tiloja käytetään niin teollisuus-, toimisto kuin varastokäytössäkin. Nyt varsinainen tehdasalue on osittain aika huonossa kunnossa ja rappeutunut. Saimmekin kuvausluvan silläkin perusteella että muistoksi jää myös tällaisia erilaisia kuvia paikasta. Paljon tätä paikkaa käytetään nykyään pelastusharjoituksiin ja armeijan harjoituksiin. Ja onpa siellä meidän malliemme lisäksi kuvattu muutamaa kotimaista ja ulkomaistakin huippumallia kuulemma. Itse en näitä kuvia netistä löytänyt, mutta muutaman lähiaikoina kuvatun täältä.

Museovirasto on määritellyt alueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Alueen omistaa nykyisin Finnsementti Oy.

Tehtaan alueella on kuvattu elokuvia, kuten Sakari Kirjavaisen pitkä elokuva Ken tulta pyytää sekä Jalmari Helanderin lyhytelokuva Ukkonen.

Kuva Atte Tanner, Malli Michaela, puku Pukuni, Kampaus/meikki/korut Ninka.fi


Rakas mieheni on nuorena ollut töissä kyseisessä tehtaassa, eikä ihan ymmärtänyt tätä intoiluani sen upeudesta ja kauneudesta ;) mutta toki nähtyään kuvat oli sitä mieltä että paikkahan oli tähän tarkoitukseen vallan loistava, ja oikeesti, siellä olis voinut kuvata vaikka viikon! kuka lähtee uudestaan :)))


Juhan ja Paulin kuvia vielä odotellessa... :)

Aurinkoista viikkoa!

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Trash the dress

Malli Eeva-Marja Saarinen
Puku ja asusteet Ninka.fi
Hiukset ja meikki Nina Röntynen/ Ninka.fi

Kuvat viikonlopun trash the dress- kuvauksista. Kuvasimme tallilla, kanalassa, omenapuutarhassa, vajassa, vanhassa käytöstä poistetussa tehtaassa sekä järvessä.
Lisää huikeita kuvia tulossa siis myöhemmin :)

kuva Atte Tanner

Aiotko Sinä toteuttaa trash the dress idean häiden jälkeen
ja mikä on mielestäsi paras trash the dress tyyli?




Hyvää viikonloppua
Onnittelut kaikille viikonloppuna juhliaan viettäville!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Trash the dress -kuvaukset

Muutama "tekemisen meininki"- kuva lisää viikonlopun kuvauksista.
Vuorossa hääpuvun uitto :)
Tämä oli hauskaa ja kymmenen pistettä upeille malleille
jotka rohkenivat toukokuiseen Lohjanjärveen.
Poikien kuvat tästä on varmaan ihan omaa luokkaansa,
päivä oli upea ja mallit myös.

ihan hillittömän kaunis Michaela
ja upean veistoksellinen puku

Tiia keveässä pitsimekossa


aika sissi tämä meidän Emppu -
sinne se vaan sukelsi






Tiia ja auringonsilta Lohjanjärvellä


Kampaukset Nina Röntynen ja Eeva-Marja Saarinen/Ninka.fi
Meikki Nina Röntynen/Ninka.fi
Asusteet ja korut Ninka.fi
Mallit Michaela, Tiia, Eeva-Marja
Michaelan puku Saara Toivanen/Pukuni
Tiian mekko ja Eeva-Marjan puku Ninan oma ja vyö Ninan tekemä

Kuvat oma arkisto


sunnuntai 27. toukokuuta 2012

ensitunnelmia kuvauksesta

Kiitos ihanille malleille Tiia, Eeva-Marja ja Michaela
Kiitos mahtaville kuvaajille Atte, Pauli ja Juha
tässä hieman kuvaamiani making of tunnelmia Kalkkipetteristä:












Kiitos myös:

Noora Soininen ja Mirkun tallin väki
Hienot heppamallimme Niva ja Point
Friman, Kalkkipetteri
Saara Toivanen, Pukuni (Michaelan puku)

Poikien kuvia odotellessa, lisää tunnelmakuvia tulossa myöhemmin
 mm. hääpuvun uitto, omenapuutarha ja kanala :)

Kuvat oma arkisto
Mallit Eeva-Marja, Tiia ja Michaela
Kampaukset Nina ja Eeva-Marja/Ninka.fi
Meikit Nina/Ninka.fi
Korut ja asusteet Ninka.fi