Näytetään tekstit, joissa on tunniste omat korutyöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omat korutyöt. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. lokakuuta 2013

hiuspinnit Keijukampaukseen



Tänään mennään rakentamaan messuosastoa I LOVE ME messuille Helsinkiin.
Sitten pitäisi miettiä seuraavan lauantain kuvauksia...ja seuraavan sunnuntain konseptikuvauksen kampausta ja meikkiä..huhhuh, lisäksi valmisteilla on ihania uniikkikoruja joita en malttaisi olla tekemättä hetkeäkään. Esimerkiksi kuvan hiuskorupinnit jotka sopii hyvin keijukaismaiseen kampaukseen!
 
Pst. etsin avustavaa kampaaja/meikkaajaa lauantain kuvauksiin Espooseen.
Jos olet ammattiin valmistuva tai jo valmistunut niin laitahan mulle viestiä juhla(at)ninka.fi
Kiitos :)
 
terkuin Nina

tiistai 17. syyskuuta 2013

Visiosta koruksi



Uniikkikoruja on syntynyt nyt vähän hiljempaan tahtiin viime aikoina. Korujen tekeminen vaatii tietynlaista keskittymistä ja inspiraatiota. Usein tulee inspiskohtauksia ja valmisteilla on useitakin koruja samanaikaisesti. Kun joku kohta tuntuu vaikealta, tai saa vielä loistavamman idean, jättää edellisen "lepäämään" ja tekee välillä toista korua. Tietty tunne ja fiilis välittyy valmiissa korussa, joten en koskaan tee korua huonolla tuulella. Toisaalta aina kun otan korun käteen ja alan sitä muokkaamaan tulen väkisinkin hyvälle tuulelle :) Nyt huomaan tyylin olevan enemmän boheemi mutta romanttinen kuin dramaattinen sillä koruissa on havaittavissa enemmän herkkyyttä ja pehmeitä sävyjä. Toisaalta jos onnistuu yhdistämään herkän romanttisen tyylin näyttävään dramaattiseen tyyliin niin ei siitäkään haittaa ole. Tai mikä milloinkin sattuu inspiroimaan. Kaikenkaikkiaan yritän varoa sitä että lopputulos ei ole tylsä tai kova.

Tässä allaolevassa korussa on ollut käytössä minulle suhteellisen uusi materiaali, nimittäin Coin pearl -helmet. Ne ovat kauniit mutta itse koen ne aika haastavaksi käyttää hiuskoruissa. Olen aiemmin valmistanut kerran hiuskorun näistä helmistä ja siitä tuli tämmöinen. Usein minulta kysytään kauanko yhden hiuskorun valmistaminen kestää. Siihen on vaikea vastata kun jätän usein työn lepäämään ennen viimeistelyä, jotta saan siihen vähän etäisyyttä ja pystyn tarkistelemaan sitä hieman kauempaa ja tekemään vielä tarvittavat muutokset muotoon. Pienet hiuskorut valmistuvat tietenkin nopeammin n. 2 -3 tuntia ja isommat noin 4-5 tuntia jos tekniikka on sellainen jota olen aiemminkin käyttänyt. Mitä useammasta käsinpunottavasta osasta on kyse, sen pidempi valmistusaika. Yhtään täysin samanlaista korua ei korupajastani valmistu. Kun käytössä on täysin uusia materiaaleja tai malleja teen ensin testi/kuvausversion korusta.
Ninka uniikkikorut
 
Hyvin innostunut olen tällähetkellä itse näistä hattukoruista. Tämän kuvan korua löytyy valmiina mutten vielä ole lisännyt sitä kauppaan.
 
 
 
Helmiä on ihana työstää ja ne taipuvatkin vaikka mihin muotoon. Tässä alla uusin hiuskoru mallini helmistä ja strasseista.
 

Teen koruista vain harvoin luonnosteluja paperille sillä materiaalit taipuvat ja muokkaantuvat käytössä parhaiten ja haluttu muoto hahmottuu pian. Korua voi joutua purkamaan ja viimeistelemään välillä pitkäänkin, mutta en silti pidä paperille luonnostelua tarpeellisena ellei sitten kyse ole tilauskorusta johon ei ole valmista mallia inspiraationa.
 
Materiaaleja minulle tulee paljon ulkomailta mutta melkein yhtä paljon myös Suomesta. Joskus löydän hyvää materiaalia kirpputorilta tai jostain vanhasta korusta. Itselle mielenkiintoisinta nykyään onkin tuo uusien materiaalien etsiminen. Lisäinspiraatiota suunniteluun saan jos tiedän mihin ja kenelle koru on tulossa, silloin saan usein ihan valtavan inspiraation ja korun tekemiseen voi mennä pitkälti yöhön ennen kuin maltan laskea sen käsistäni :)
 
 
koruterkuin
 
Nina
 
 

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Uniikki hiuskoriste ja hurmaava laukku

Puhumattakaan upeasta puvusta! Tämä puku hyppäsi heti mun suosikkipukujen kärkilistalle <3
 
Kuvat ovat Johanna Hietanen photographyn + Ninkan ja Pukunin kesäkuvauksista, jossa mallina toimi hurmaava Michaela. Tälläkertaa Michaela sai kuvauksiin kaksi kampausta. Tai oikeammin kolme, sillä ensimmäinen kampaus muutettiin jo kuvauspaikalla. Tämä kolmas ja viimeinen kampaus oli romattinen niskanuttura vintage hengeen, ei varsinaista kiharaa eikä luuppeja vaan rennosti niskaan kerätty löysähkö nuttura. Kampauksesta kuvia tulossa tarkemmin myöhemmin. Se on kampaus johon sopii vaikka minkälainen hiuskoriste ja näistä kuvatuista tässä yksi, nimittäin uniikki helmipanta!
 
Tämä hiuskoriste syntyi oikeastaan vahingossa, sillä hankin kyseiset helmet ihan toiseen tarkoitukseen johon ne osoittautuivatkin olevan liian suuria. Aikansa materiaalivarastossani pyörittyään ne löysivät tiensä hiuskoristeeksi jota helmien lisäksi koristaa kirkkaan swarovski biconet. Pantaosa on ohut jolloin kokonaisuudesta tulee kevyen oloinen vaikka helmet itsessään ovat suuret. Aluksi pelkäsin että koristeesta tulee aivan liian beach -henkinen, mutta ei siitä tullut vaan oikeastaan aika herkän romanttinen.
 
Mitäs tykkäätte? olisiko näillä hieman erikoisemmilla hiuskoristeilla käyttöä myös morsiuskampauksessa? Minkälaisesta hiuskoristeesta Sinä haaveilet?
 
 
Ps. Laukku löytyy valikoimista muutamassakin eri sävyssä ja on aika näppärän kokoinen pikkulaukku juhlaan.
 
Mukavaa viikkoa!
 
terkuin Nina

lauantai 7. syyskuuta 2013

Uusi hiuskorukampa



On tehty upeita makeanveden helmistä, beigen ja huurretun valkoisen sävyisistä kristallirondelleista ja strasseista. Tämä hiuskoru on pieni mutta mielenkiintoinen yksityiskohta kampauksessa ja sopii vaikkapa talvimorsiamen kampaukseen koristeeksi! Ninka uniikkikorun voi saada myös itselleen räätälöitynä.
terkuin Nina

tiistai 3. syyskuuta 2013

Uusia korumalleja

Uusia helmikorumalleja olen myös valmistanut ja ne löytyvät kaupasta uniikkikoruista.
Ja mikäli ei sopivaa löydy niin voidaan myös valmistaa toiveiden mukaan tilauksesta. Ensi vuodelle onkin tullut jo ilahduttava määrä mittatilauskoru tilauksia. Nythän
uuden työhuoneen myötä pääsen tekemään koruja todella monipuolisilla tekniikoilla joten aivan uusia malleja tulossa :)
 
Pst. galleriaan on päivitetty kuvia upeista morsiamista joiden häätyylissä Ninkan koruja. Myös sulhasten häätyylistä voi käydä inspiroitumassa siellä, on meinaan aivan upeita!
 

Hiuskorukampa swarovski kristalleista, strasseista ja makeanveden helmistä

Hiuskorukampa Keshihelmista ja strasseista

 
Klassinen keskikokoinen korukampa on romanttinen hiuskoriste



Ja sitten vielä linkki erään nuoren kuvaajan fb- sivuille. Ihan pakko kehaista että onpas tutunnäköisiä perhosia noissa uusissa kuvissa.. ;) Lauri Laukkanen photography tekee ihan huikean upeeta duunia,. Noi meidän somisteperhoset ovat lähteneet lentoon noissa kuvissa!
 
Terkuin Nina

torstai 29. elokuuta 2013

Onnellinen

...se on päällimmäinen fiilis tällähetkellä! Ei haittaa vaikka meidän piharemontti piti olla valmis jo viikko sitten, mutta tosiasiassa myllättyyn pihaan ei ole saatu valmiiksi vielä kiveäkään...

Ei haittaa vaikka paperityöt kasautuvat isoiksi tylsiksi selvitettäviksi pinoiksi pöydille, olen ehtinyt iltaisinkin leikkiä ja puuhata tehdä kaikkea paaaljon paperitöitä hauskempaa. Lievää haikeutta ja suunnatonta iloa tunnen esikoiseni puolesta joka on aloittanut päiväkerhon ja sinne reippain mielin lähtee kasvoillaan innostusta ja odotusta kun taas näkee kaverit ja pääsee leikkimään. Koko kotimatkan minulla on kuitenkin sellainen olo että olisin unohtanut käsistäni jotain.. Vasta kun pääsen kotiin hengähdän hetkeksi että kaikkihan on juuri niin kuin pitääkin. Sitten alan taas vilkuilemaan kellosta kun ikävä pääsee jo yllätämään äidin..hassua.

Minunkin on aika ottaa siis askel eteenpäin ja kohti uutta. Kävin tänään allekirjoittamassa vuokrasopimuksen uudesta työtilastani! Se ei ole suuri, se ei ole moderni, mutta se on jo nyt minulle rakas! Lisäksi olin lentää pyllylleni kun avainten haun jälkeen menin tietysti paikalle heti pällistelemään ja siellä oli paikallisten yrittäjien toimesta tulossa elonkorjuu tulevana viikonloppuna. Järjestävät teematapahtumia talkoo hengessä useamman kerran vuodessa!! Mä olen niin oikeassa paikassa nyt, nimittäin rakastan tämmöisiä tapahtumia.

Elonkorjuu somistusta rappukäytävässä
 
Ensimmäinen ovi oikealta...Ninkan korupaja!

 
Talo on siis aiemmin toiminut Kalkkipetterin toimistorakennuksena ja nyt toimistohotelli
paikallisille pienyrityksille. Tosi ihania ja persoonallisia yrityksiä sieltä löytyykin!
 
En ehkä pääse unohtamaan sitäkään nostalgista seikkaa että miehelleni tämä on lapsuuden kesätyöpaikka ja hänen isänsä aloitti muuten työuransa tässä samassa rakennuksessa 1.9. joskus aika monta vuotta sitten :)

 
Olen aina ollut ihan super inspiroitunut näistä tehtaan vanhoista puitteista! Suurinosa Ninka nettisivuilla olevista kuvista on otettu yllättäin siellä :)




Ja sitten kotiin tultuani ilahduin vielä tästä ihanasta blogista lukemastani postauksesta jossa tekemäni sulkakoru. Ja ihan kohta onkin jo viikonloppu, jee :)
 
Ihanaa viikonloppua kaikille!
 
terkuin Nina





torstai 18. huhtikuuta 2013

helmiä ilmassa - unelman kevyt kaulakoru



Tein pieneksi kiitoslahjaksi ystävälleni uudentyyppisen, hieman toispuoleisen kaulakorun swarovskeista ja tummista makeanvedenhelmistä. Ajatuksena oli että korulla olisi jonkinverran kokoa mutta ei juurikaan painoa. Lahjansaaja piti lahjastaan kovasti ja hyvin se hänelle sopikin :)
 
Ihanaa huomenna on jo perjantai!! Ihanaa viikonloppua kaikille!
 
terkuin Nina

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Nauhapanta

Kuva Johanna Hietanen
Tällähetkellä työnalla nutturapanta asiakkaalle. Siitä tuli mieleeni tämä viime talvena suunnittelemani nutturapanta satiininauha kiinnityksellä. Nyt työstämäni on kyllä aivan erilainen; sirompi, vintage-tyylinen strassi ja swarovskihelmistä valmistettu. Näissä on kyllä viehätystä, iso nuttura ja koristeellinen nauhapanta! Tämä kuvattiin viime vuonna myös vähän erilaisessa kampauksessa mutta en ole vielä saanut kuvia...odotellaan :) eli voi siis käyttää tavallisen pannan tavoin ja otsalla. Miten vain!



keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Uusi elämä hiuskorulle

Kertoilin joku aika sitten projektistani johon liittyi vanhojen hiuskorujen muodistamista. Tai pitäisikö sanoa uudistamista. Itse en kummemmin välitä muodista,toki seuraan sitä työni puolesta mutta verrattuna aiempaan työhöni kampaamoalan koulutusosastolla, nykyään hyvin vähän muoti vaikuttaa esim omaan pukeutumiseeni joka on vakiintunut tiettyyn tyyliin. Entistä pomoani lainatakseni " muoti on jotain mikä tapahtuu, pidimme siitä tai emme". Sen sijaan rakastan tyyliä!! Ja kauniita kokonaisuuksia. Tietyille aikakausille on ominaista tietty tyyli, ja kuten tämä yläkuvissa koreileva uudistamani hiuskoru kärsi pahasti vanhentuneesta tyylistä, eikä ihme olihan se todella menneiltä vuosilta. Mutta vaihdettuani siihen kamman, taivuteltuani muotoa vähän skarpimmaksi ja lisättyäni muutaman kimaltavan strassin sehän on ihan ok :) Nämä tuunausprojektit ovat kivoja. Miksei, sillä vanhasta korustahan voi muokata vaikka mitä. Joku kysyi joskus mistä inspiraatiot koruilleni syntyvät. Useimmiten ne syntyvät jostain materiaalista tai henkilöstä tai puvusta, halutusta tyylistä. Useimmiten työ vain hahmottuu tekemisen kautta ja joskus niitä puretaan useasti tai joku idea synnyttää monta yhtäaikaista työtä jotka kaikki ovat keskeneräisiä pitkään :) Pitäisi jatkaa messupakkauksia...onneksi kohta ollaan jo voitonpuolella ja messut voivat alkaa <3

lauantai 5. tammikuuta 2013

Aarteenmetsästystä

 
 
Olipas jännittävä päivä aarteenmetsästyksen muodossa :)
Olin penkomassa hää-ja juhlatarvikeliikkeen realisointivarastoa ihan vaan siinä toivossa josko
löytyisi hyvää materiaalia korujeni tarvikkeiksi, ja ehkäpä vintage aarre tai kaksi..
Lisäksi olin kiinnostunut tiararasioista, sillä nehän ovat myös täysin uudelleen jalostettavissa käyttöön kuten kammat ja pannat joita ei ole koskaan käytetty. Nämä siis tekemiini tuleviin korutöihini joissa myös maininta kierrätysmateriaalista.
Aluksi olin vähän pettynyt kun kaikki näytti niin 80- ja 90-luku henkiseltä että ainakin sen ajan nuorelle ihan liian tuoreessa muistissa.
Omaksikin hämmästyksekseni lähdin kuitenkin paikalta syli täynnä kasseja :O
Niitä kotona tarkemmin tutkittuani sain jotain paljon arvokkaampaa kuin pelkkää materiaalia, nimittäin inspiraation uudenlaisiin hiuskorutöihini. Tulossa keijumaisia koruja sekä koruja kierrätysmateriaaleista :) Aikas jännä nähdä mitä näistä saa aikaan.
 
Niiden aikaa siis odotellessa...Arvonta on päättynyt ja voittaja selviää sunnuntaina kunhan olen ensin askarrellut kaikki arpalipukkeet, niitä on upean paljon. Jännittävää :)
 
terkuin Nina
 
 
 
 

maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta!





 
IHANAA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2013
 
Teitkö uuden vuoden lupauksia? :) minä tein,
niitä perinteisiä..Alan elää terveellisemmin, pidän paperit paremmassa järjestyksessä,
teen enemmän asioita joista nautin (eli tämä tietää sitten varmaan enemmän koruja ja kampauksia).
Pidän enemmän juhlia! Ehdottomasti kyllä, nimittäin meillä oli tapana pitää ihania uuden vuoden bileitä ja vappujuhlia <3
Omat häät vietimme muuten vappuna mikä oli ihan hauska idea sillä vappuna on myös ensitapaamisemme vuosipäivä :)
 
Juhliinhan kuuluu tietenkin kaikki ihanat korut ja asusteet joten tässäpä
vielä yksi uusista korumalleista jossa on muuten näppärä solkikiinnitys
 

Muistithan osallistua arvontaan joka päättyy 5.1!
Tervetuloa mukaan!
 
Osallistumisia onkin tullut ilahduttavan paljon ja aivan todella paljon kiitos ihanista kommenteista <3
 
Terkuin Nina
 
 

lauantai 22. joulukuuta 2012

Hurmaava pitsipanta ja morsiamen meikki

Sormissani on kaksi nallepuh-laastaria ja syyllinen siihen löytyy tässä:
 
 
 
Hurmaavaa hiuskoriste on pitsipanta johon olen muotoillut ja viilannut, ommellut ja yhä työt jatkuvat.. En kuitenkaan malttanut enää odottaa vaan sovitin sitä mollalle nähdäkseni paremmin mihin kohtiin helmiä tai strasseja tarvitsee lisätä.
Makeanvedenhelmiä tulee vielä muutama lisää sekä pari strassia tuohon alas eteen ja toiselle sivulle. Sitten se on siinä. En nimittäin missään nimessä halua peittää ihanaa pitsiä kokonaan vaan säilyttää sen luonteen ja romanttisen herkkyyden korussa. Tästä olen niin innostunut että tein sitä yhtenä iltana klo 02. asti yöllä kun en malttanut käsistäni laskea :)
 
 Tänään tapasin myös ihanan talvimorsiamen jolle tein koevedokset meikistä ja kampauksesta. Molempiin hain keijumaista ja luonnollista, rentoa mutta juhlavaa fiilistä. Ihanaa että häät ovat pian ja päästään toteuttamaan kokonaisuus kun hyvin muistissa, en edes malttaisi odottaa. Yleensä morsiamet ovat kärsimättömiä mutta niin olen vissiin minäkin ;)

 
Meikissä panostettiin meikkipohjaan joka on talven ilmastoon erittäin hyvin sopiva Grimas meikkivoide. Se ei hätkähdä pienistä lämpötilan vaihteluista ja kestää hyvin pakkasta. Toinen panostuksen kohde oli silmämeikki jossa on käytetty persikansävyä pohjalla sekä ruskeaa ja vihreää.
Huulimeikki on vaalea ja neutraalimpi. Kokonaisuu oli oikein hyvä ja toimiva.
Kampauksesta ehkäpä lisää hieman myöhemmin. Koevedoksissa teen yleensä meikin alusta loppuun mutta kampauksesta vain hahmotelman sillä kahta samanlaista kampausta edes samaan tukkaan on lähes mahdotonta tehdä.


Kohta kinkun paistoon ja viimeiset kauppareissut ennen hiljentymistä joulunviettoon <3
Ihania jouluvalmisteluja kaikille!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pitsipantoja ja sulkakoruja


Ninkan joulupajassa on tänäkin vuonna valmistunut toinen toistaan sädehtivämpiä hiuskoristeita.
Nämä kauniit pitsipannat sopivat ylelliseksi ja persoonalliseksi hiuskoristeeksi vaikkapa talvimorsiamelle. Pitsipantoja on tulossa myös mustana sekä valmistumassa muutama tilaustyönä
tekemäni, toinen hopeanhohteinen ja toinen kullansävyinen. Ehkäpä kurkistetaan niitä myöhemmin, mutta tässä ensimmäiset..
 


 
sähdehtivä strassipanta
 
Ja uusimmat sulkakorut :)
 

 
Musta hattukoru on koristeltu sulilla, birdcage hunnulla ja tyllillä.
 
 
Mukavaa talvipäivää. Loppuisi tuo pyry niin päästäisiin mäkeen.
Näin ihania riemastuneita ilmeitä tahtoisin nimittäin ehdottomasti nähdä lisää :)
 
 
Talviterkuin Nina
 

maanantai 26. marraskuuta 2012

hatuttaako? - hattukoru morsiamelle

Ensi vuoden häämuodissa on entistä enemmän mukana myös hatut ja isot hattutyyliset hiuskoristeet.
Niistäpä innostuin minäkin ja olen tässä viime viikot työstänyt seuraavaa, birdcage hunnulla tietenkin:

 
 
 

Näissä hattukoruissa löytyy häivähdys 40-luvun dramaattista vintage romantiikkaa ja mielenkiintoisia käsinkirjottuja yksityiskohtia.
Tässä toinen samantyylinen mutta strassikoristeinen hattukoru Empulla. Kuvat ovat minun nappaamani meidän viime kuvauksista eikä siis niitä virallisia kuvia, mutta en tietenkään enää malttanut odottaa niitä. Lisää hattukoruja löytyy kaupasta täältä ja sinne pikkuhiljaa päivittyy näitä tekemiäni myös.
 


kuvan korun yksityiskohta kuva löytyy tästä postauksesta http://juhlakampaukset.blogspot.fi/2012/09/hiuskoruja.html
 
Mukavaa viikkoa! saadaankohan kohta jo lunta :)
 
terkuin Nina
 

maanantai 19. marraskuuta 2012

Sulkakorun monet muodot -uusimmat








Tässäpä nämä uusimmat sulkakorumallit. Mietin aihetta DIY postaukselle..mikä kiinnostaisi Sinua? Hiuskorukampa? pinnit? sulkakoru? tiarapanta?
 Tämän pikapostauksen muodossa toivottelen ihanaa viikkoa kaikille :)