tiistai 25. kesäkuuta 2013

Teekutsut metsässä

Kevät kuvauksemme piti olla ensin keijuteemainen, sitten vintage -teemainen ja lopulta teemaksi muodostui teekutsut metsässä. Keijuteema sai jäädä kun siihen suunnitelemani hiuskoristeet eivät saapuneetkaan mutta onneksi vaihtoehtoja oli paljon. Päivän aikana kuvasimme paljon ja vintage teema pääsi kyllä mukaan mutta näistä kuvista ja teemasta tykkäsin oikeastaan kaikken eniten. Inspiraatiossa lähdimme liikkeelle Kaisun löytämästä teekutsu kuvasta jonka innoittamana hän alkoi koota somistukseen tarvittavaa materiaalia, minä askartelin kakkukoristeista perhoshäkin ja ihana Nonna Sisters in Bloomista toimitti kokonaisuutta viimeistelevät upeat kukat ja maljakot. Suuri kiitos myös meidän ihanille malleille Michaelalle ja Anulle! Ja upeille kuvaajille Johannalle ja Jounille






Tämän kuvauksen yhteydessä käytetty hiuskoristeet ovat fascinatoreita joita teen tilaustyönä. Vaalealla Anulla on yllään 70 -luvun vintage pitsihääpuku josta intoilin täällä blogissa jo monesti aiemmin. Se on niiiin hurmaava! ja niin pieni...laitan sen varmaan myyntiin sillä tuskin tavoitemekoksi tästä on minulle muutamaan hetkeen vaikka lykkäisimmekin mieheni kanssa vihkivalojen uudistusta :D


 Superhankalaa on keksiä kampauksia joihin kaikki korut, puvut ja asusteet sopivat. Ja muutaman hiuskorun vaihdon jälkeen pörröisiä osioita yleensä tulee kampaukseen.  Niinpä ratkaisin tämän ongelman tekemällä kampauksista isot "linnunpesämäiset" tupeeratut nutturat, jo valmiiksi rentoa menoa. Meikit olivat vahvat että näkyvät sitten kauempaakin kun kuvaan oli tarkoitus saada paljon tapahtumaa. Ei kyllä toimi sitten lähikuvissa sama meikkikonsepti. Kaikenkaikkiaan olin oikein tyytyväinen tähän settiin. Mitäs tykkäätte kuvista? :)
 
Olisipa ihanaa pitää kutsut metsänsiimeksessä kauniina päivänä! Ja miksikäs ei!
 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kampaus +meikki juhannusmorsiamelle

Juhannus meni leppoisasti, toivottavasti myös siellä. Auringosta on nautittu ja grillauksesta. Ihanaa että tänä juhannuksena pääsin myös tekemään hääkampauksen ja meikin ihastuttavalle morsiamelle. Tällä kertaa muistin pyytää luvan kuvaamiseen ja jopa kuvatakin ilman että kuviin tulee isoja varjoja, edistystä minulta :) Tässäpä kuvat kampauksen koevedoksesta, virallisesta kampauksesta ja meikistä..
 
 
 
Koevedoksessa hahmotellaan kampauksen muoto, painopiste ja keskeiset yksityiskohdat. Se on ns. siloittelematon ja viimeistelemätön versio kampauksesta. Tämä kampaus on tehty hentoon lyhyehköön (hiuspituus ei yltänyt olkapäille, ns. pitkähkö polkkatukka) Osiot ei hiusten pituudesta johtuen ole kiinnitetty vaan ainoastaan käännetty muotoonsa.
 
Varsinaiseen kampaukseen tuli klipsipidennykset, oli hieman helpompi kammata ja tottakai kampaus oli myös näyttävämpi kun massaa oli enemmän. Kampauksen vasenta sivua koristi letti (yhtään tärähtämätöntä kuvaa ei kuitenkaan ole siitä ). Kyllä letin voi tehdä myös hentoon hiukseen jos pohja on sopivan tiukkaan kammattu mutta lettikohdasta löysähkö jotta hiuspohjaa ei tule näkyviin.

 
Morsian ei yleensä käytä meikkiä joten toiveena oli mahdollisimman luonnonllinen lopputulos. Meikissä tärkeintä oli ihonsävyn tasoittaminen. Siihen käytettiin oranssia peiteväriä tummiin silmänalusiin ja vihreätä punoittaviin kohtiin iholla. Pohjana käytin Grimas Olive light sävyn. Olive on hyvä valinta sillä meikkivoiteessa itsessään on vielä aavistus punaisuuden neutralointikykyä vastaväriperiaatteella jolloin pohjasta voidaan tehdä ohut mutta peittävä. Lisäksi meikkasin decolteen ja selän jotta iho näyttää mahdollisimman tasaiselta sillä valo taittaa erilailla meikatusta ja meikkaamattomasta ihosta kuvissa.

 
Natural meikin kulmakivet olivat kulmat, kevyet ja häivytetyt silmien rajaukset ja tummat ripset. Itse silmämeikki oli hyvin neutraali, ainoastaan vaaleakerman sävy liikkuvalla luomella tuomaan valoa meikkiin sekä ruskea-harmaa- sekoitus luomivaossa piirtämään silmän esille. Varjostus tehtiin kevyesti poskiluun alle aurinkopuuterilla ja sävyä kasvoille toi raikas pinkki poskipuna. Huulipunassa käytettiin hieman enemmän väriä jotta meikkiin saatiin juhlavuutta. Morsian oli tyytyväinen kampaukseen ja meikkiin ja matka juhlapaikalle saattoi alkaa.
 
Juhannuspäivän aamun sade teki luonnosta upean vihreän ja raikkaan, pieni ukkonen puhdisti ilmaa juuri kivasti, ainakin töihin ajaessani rytisi muutaman kerran. Iltapäivällä aurinko ja lämpö valtasivat luonnon, mikä oli juuri sopivasti sillä morsiamen häissä oli vihkiminen ulkona. Miten ihanaa!
 
PALJON ONNEA TUOREELLE ROUVALLE!
 
terkuin Nina

torstai 20. kesäkuuta 2013

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Upea vintage huntuinen morsian(EDIT)

Jotkut postaukset karkaa ennen aikojaa..tässä vielä vähän tarkempaa kuvausta morsiamen meikistä ja kampauksesta... :)
 
 
Viime viikonloppuna juhlittiin upeita vintage tyylisiä häitä Hämeenlinnassa. Morsian oli todella kaunis ja onnellisen hehkuva. Oli aivan mahtava tehdä tätä meikkiä ja kampausta. Meikissä valitsimme väreiksi silmien sukulaisvärin vihreän, jolloin kokonaisuus oli kauniin harmoninen. Kampaus oli rennon romanttinen, mutta tähän juhlaversioon päädyimme hieman korkeampiin linjoihin kuin koevedoksessa jossa oli myös avonaisia kiharasuortuvia takana. Korostuksia meikkiin tehtiin nenän keskiosaan, poskipäille ja aavistuksen leuan kärkeen. Varjostuksen pidettiin kevyinä, ainoastaan poskiluun alla.
 

 
Kulmakarvat ovat muuten yksi häämeikin tärkeimmistä yksityiskohdista eikä ollenkaan niin helppo tehdä kuin luulisi! Häämeikki kun on samalla kuvausmeikki, pitää kulmissa olla hieman väriä että erottuu mutta jos sitä on vähänkin liikaa, niin  lopputulos voi olla kovannäköinen. Kaikkein paras on käyttää kulmakarvoihin sopivaa luomiväriä tarpeeksi jämäkällä viistolla siveltimellä ja keveysti vielä harjata kulmat lopuksi.
 
 

Kampauksessa oli hieman vaikutteita 70 luvulta, samoin kuin morsiamen upeassa puvussa.
Lähinnä sivujen linjat ovat hieno yksityiskohta samoin kuin nutturakampauksen muoto, joka oli todella vintage henkinen. Kokonaisuuden kruunaisi kaunis huntu.


 
Tämä huikea huntu on noin 100 vuotta vanha! Siinäpä vintagea kerrassaan ja kulkenut morsiamen suvussa ja ollut mukana useammissakin häissä, ihan huikean upeaa!
Huntu oli säilynyt ihan käsittämättömän hyvin, mutta kyllä se oli haurasta.
 
Päivän aikana tuli meikattua ja kammattua myös ihastuttava morsiusneito, jonka kampauksesta ja meikistä en kuitenkaan harmillista kyllä muistanut ottaa kuvaa.
 
 
PALJON ONNEA TUOREELLE ROUVALLE <3
 
terkuin Nina



sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kattausta ja kakkukoristeperhosia

 
 
Kevään kuvauksissa käytettiin tällaisia somistuksia. Kukat kuvauksiin toimitti Sisters in Bloom , kuvat ovat Johanna Hietanen photography
Kiitos kaikille <3
 


Kuvia tästä kauniista ja eriskummallisesta teehetkestä tulossa siis myöhemmin :)
 




 
Perhoset ovat sulista valmistettuja ja käsinmaalattuja kakkukoristeeksikin sopivia perhosia

Kakkukoristeperhoset taipuvat monenlaiseen somistukseen <3
 
Mukavaa alkavaa viikkkoa!
 
terkuin Nina
 

Kampaus kesämorsiamelle



Eilen minulla oli laitettavana ihana morsian jolla oli upea pitkä ja tumma tukka. Hiuslaatu oli todella liukas ja hieman vaikeasti tupeerautuva mutta toisaalta ihana työstää koska siloittelu oli helppoa. Näissä kuvissa kampaus osittäin vielä viimeistelyvaiheessa. Tykkään että kampauksen muoto onnistui oikein hyvin ja yksityiskohdat olivat myös kivat. Rento, juhlava, romanttinen ja näyttävä olematta laitettu.

Yksityiskohtien tekeminen oli eilen hieman hankalaa, sillä minä pölvästi tartuin 160 asteiseen kihartimeen ajatuksissani väärästä päästä. Seurauksena oli työskentelykäteen mojovat palohaavat, mutta ei se tahtia haitannut. Toivottavasti paranevat pian muuten ensi viikon koevedokset voikin tehdä piirtäen..
Morsiamen meikki oli kaunis, tummat silmät ja huulimeikkinä oli vain sävytetty kiilto. Siitä ehkäpä saadaan kuvia joskus hääkuvan muodossa... :)

 
kaunis hiuskoriste voi olla pienikin jos kampauksessa on paljon yksityiskohtia.
Kuvan hiuskoru on tämä hiuskoriste pinni
Lyhyt huntu kirkkoon kruunasi kokonaisuuden. Iltajuhlaan huntu on tarkoistus ottaa pois.
 
 
 
Nämä kuvat nappasi kännykälläni kaaso, joka oli kuin raikas kesäinen tuulahdus touhuissaan <3 Nimittäin sillävälin kun ihana morsian oli laitettavana hän kiikutti löytämänsä haavoittuneen Siilin Korkeasaaren eläinlääkärille...Toivottavasti Siili voi jo hyvin.
 
 

 
 
Päivä oli siis varsin monipuolinen ja vauhdikaskin, ainakin aika meni nopeasti ja pian morsiamen pitikin jo kiiruhtaa kaasoineen kukkien hakuun. Toivottavasti kaikki sujui hyvin ja päivä jatkui yhtä pulppuavan, suloisen hauskana ja upeana!
 
PALJON ONNEA TUOREELLE ROUVALLE <3
 
Aurinkoisin terkuin
 
Nina

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Trendikäs hiuskoriste otsalla



Wuhuu mikä päivä! palohaavoiltakaan ei tänään vältytty(siis minä) mutta kaikki oli varmasti sen arvoista! mutta siitä lisää hieman myöhemmin :)
 
Toukokuussa kuvasimme Johannan ja  Jounin kanssa kevään uutuksia
Niistä tässä hiuskoriste pääsky, joka on trendikäs otsakoru! saatavana kullanvärisenä ja hopeanvärisenä. Kaisulla tässä kullanvärissä. Päivitän molemmat värit kauppaan myöhemmin tänään.
 

 
Malli Kaisu Olin
Kuva Jouni Hietanen
 

 

 
Aurinkoista viikonloppua!
 
terkuin Nina


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Hattunen!

Oon ihmetellyt huonoa tuultani parin viime päivän ajalta, tai lähinnä mies on, kunnes keksin että se johtuu varmasti siitä etten ole ehtinyt yhtään tehdä koruja! Niinpä korjasin tilannetta ja viimeistelin parit keskeneräiset joista tässä yksi hattukoru. Toimii sellaisenaan tai birdcage hunnun kanssa, värit beige tai ivory.



Ja heti parani fiilis ja odottelenkin jo innolla huomista työpäivää. Ja onhan huomenna Ruotsin kuninkaalliset häät ja moneet muut ihanat häät myös <3
 
Hyvää viikonloppua kaikille!
 
terkuin Nina

häämeikki ja kampauksia


Morsiusmeikki ja kampaus saivat vaikutteita 60-luku tyylisestä silkkisestä häämekosta. Meikissä keskityttiin ihon tasoittamiseen ja luotiin kasvoille hehkua. Morsian ei yleensä käytä meikkiä joten muutos oli suuri. Kokeilimme oranssiin vivahtavaa hieman voimakkaampaa huulipunaa, muttei kuitenkaan tummaa. Ennen puolta päivää jännittynyt morsian pääsi jo astelemaan kohta maistraattia. Seuraavalla viikolla postiluukustani löysin lainaamani valkin sekä ihanan kiitoskortin, uudella sukunimellä allekirjoitettuna <3


Letti on voimakkaasti mukana tämän kevään ja kesän hääkampauksissa. Letti sisänsä on jo koriste kampaukselle mutta ei suinkaan sulje pois hiuskoristeen käyttöä. Tässä hääkampauksessa haettiin rennon huoletonta kokonaisuutta joka on kuitekin tyylikäs ja viimeistelty. Kampauksesta tuli ihanan iso ja näyttävä olematta kuitenkaan tärkätyn ja laitetun näköinen. Häämeikki oli utuinen, violetinsävyinen ja jätti morsiamen omat kauniit pisamat esille. Koska valmistelut olivat samassa paikassa kuin pukeutuminen näin myös kokonaisuuden morsiun sukeltaessa hääpukuunsa, voi miten kaunista!! Morsian oli hankkinut häämessuilta tekemäni sulkakorun joka kruunasi kampauksen.


Viimeinen, tai oikeastaan järjestyksessään ensimmäinen alkukesän morsian, aivan ihana ja hauska tyttö jonka hääkampaus rakennettiin näyttävän ranskalaisen toispuoleisen letin inspiraatiosta. Letti kiertää myös rennon kiharanutturan antaen siihen romanttisen säväyksen. Meikistä tuli tyyliin mukaan ripaus glamouria, vaihdoimme silmämeikin väriä vielä koemeikin jälkeen ja uudet ruskean sävyiset värit toimivat morsiamella hyvin. Huulipunana oli kaunis ja klassinen syvä punertavan sävy joka toi lookiin kivasti lisää eleganssia.

PALJON ONNEA KAIKILLE UPEILLE MORSIAMILLE <3
 
ja hyvää viikonloppua kaikille!
 
terkuin
Nina

torstai 6. kesäkuuta 2013

Johanna Hietanen photography
 
 
Löysinpä jotain mieltäni piristävää
nimittäin ihanan blogi postauksen koruista täältä.
Oli muuten aivan mahtava tehdä koruja teemaan <3 
 
Ps. kuva kevään kuvauksistamme ja perhonen ei suinkaan ole oikea vaan tämmöinen 

Aika aidonnäköinen kuitenkin, hauskaa :)
 
terkuin
 
Nina

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kullanvärinen pitsipanta

 
Kaikkia tekemiäni tilaustöitä en ole tainut muistata postata tai edes kunnollisia kuvia ottaa että voisi päivittää jälkeenpäin. Mutta onneksi sentään jotain!
Tässäpä tilaustyönä tekemäni kullanvärinen pitsipanta johon tein myös beigen birdcage hunnun kammalla. Kullanvärisiä koruja meillä on valikoimissa hävettävän vähän. Tähän on syynä se ettei sopivia tahdo oikein löytyä. Suurinosa valmiista kullanvärisistä (hius)koruista on keltaisia tai punertavia, eikä se ole se mitä valikoimaan haemme. Nyt ensi kuussa saan upeaa materiaalia joten lisää kullansävyisiä uutuuksia tulossa :)
 
Aurinkoisin terkuin
 
Nina
 
Ps. mulla on uusi tukka, kyllä nyt kelpaa! näytän taas itseltäni enkä metsäläiseltä, jee ;)
Kiitos Jutta/Hiushuone Fox


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Näyttävä kaulakoru juhlaan

Kesä on kauneimmillaan, ihanaa. Rannalla ja kesäkerhossa on vietetty aikaa poikien kanssa. Viikon kohokohta on kampaaja-aika itselle, jos vaikka jotain uutta väriä..
 
Mutta mutta otetaanpa pieni varaslähtö meidän tulevaan mallistoon. Laajennamme korumallistoamme jotta valikoima kaikkiin juhliin on laajempi.
Tässäpä näitä, asennekoruja juhlaan.. Vähän erilaista näyttävyyttä iltapuvun tai cocktail puvun kaveriksi.
 
Yllättävää kyllä vaikka en yleensä itse pidä kovastikaan kukkakoruista niin nuo kaksi viimeistä korua pystyn  hyvin kuvittelemaan upean veistoksellisen puvun ja ison sileän nutturan kaverina. Asun kruunaa tietenkin musta tai pronssinen smokey eyes meikki...
 
Mikä on Sinun suosikkisi?
 





 
 
Tulossa kurkistuskuva -kooste alkukesän hääkampauksista piakkoin!
 
Aurinkoisin terkuin
 
Nina