maanantai 17. syyskuuta 2012

Morsian ja kaaso häähumussa



Viime lauantaina kaunistettavana minulla oli ihanat flikat Pohjanmaalta!

Morsiamen kampaukseen ja meikkiin saimme innokkeen koevedoksessa, jolloin myös hoksasimme olevamme samalta pieneltä paikkakunnalta, Etelä- Pohjanmaan suunnalta kotoisin. Mikä sattuma Helsingin kokoisessa kaupungissa! :) Tällöin olimme jo tekemässä puoliksi auki olevaa kampausta, kunnes totesimme että jos laitammekin kaiken kiinni näyttävät hiukset todella paljon runsaammilta! Kampauksessa on siis omat hiukset pelkästään, rakennettuna romanttiseksi nutturaksi, josta jäävät otsis ja suortuvat sivuille siroja kasvoja kehystämään. Kirsikkana kakun päälle koristelimme kampauksen kauniin klassisilla helmillä, joita löytyi myös morsion puvusta, koruista, sekä myöskin upeasta valkeasta hääkimpusta.

Silmämeikissä käytettiin kauniin luonnollisia ruskean ja kullan helmiäishohtoisia sävyjä, jotka rajattiin kuitenkin mustalla näyttävyyden takaamiseksi. Morsiamella oli valtavan kauniit ja pitkät ripset, joihin ei tarvinnut enää ripsitupsuja lisätä. Iholle viimeisimpänä tuotteena käytettiin uutta tuttavuuttani Stargazerin shimmeriä, joka loihti poskipäille kauniin kuulaan hehkun. Loisto tuote jälleen löytynyt pakkiin!

Kaason kampauksen idea syntyi silmänräpäyksessä, kun hän toivoi saavansa tälläkertaa jotain erilaista johon on tottunut. Yleensä hänen juhlakampauksensa on puoliksi auki oleva kihara, ja tälläkertaa menikin hiukset sitten lähestulkoon kokonaan kiinni! Rempseä kaaso toivoi saavansa kampaukseen rohkeaa muhkeutta päälliosiin, ja sitähän niihin saatiin. Lopputulos oli juhlava, kaunis, ja mikä parasta molempien naisten itsevarmat hymyt peiliin kurkatessa! :)




Upeaa syksyä, ja onnea morsiusparille!

Terkuin, Eeva-Marja/Emppu

Ei kommentteja: