maanantai 25. heinäkuuta 2011

Hiusväriallergiat lisääntyvät

Maikkarin uutinen netissä 26.7.2011

Hiusväriallergioiden määrä on kasvussa. Helsingin Allergia- ja Astmayhdistykseen yhteyttä ottavista allergisista jopa puolet on herkistynyt hiusväreille, kun 80-luvulla heidän määränsä oli 10 prosenttia.  Yhdistykseen tulee nykyään vuodessa noin 500 kyselyä hiusväriallergiasta.  Asiantuntijan mukaan syynä on hiustenvärjäyksen suosion kasvu.  -Värjäämisestä on tullut jokapäiväinen juttu ja väriä vaihdetaan koko ajan. Miehetkin värjäävät nykyään enemmän, jopa partaa ja rintakarvoja, sanoo yhdistyksen kosmetiikka-asiantuntija Päivi Kousa.  Tavallisesti hiusväri aiheuttaa allergiselle kutinaa, turvotusta ja ihottumaa. Pahimmillaan reaktio voi olla hengenvaarallinen, jos turvotus pääsee nielun alueelle ja tukkii hengitystiet.  Kousa kehottaa ottamaan värjäämisessä heti takapakkia, jos allergiaoireita ilmenee. Allergisoivaa ainetta sisältäviä värejä ei voi jatkossa käyttää enää pieniäkään määriä.  (MTV3 - STT)



Tosiasia, että mitä enemmän hiusvärejä joka on kemikaali, käytetään sitä todennäköisempää on saada väriallergia tai kosmetiikkayliherkkyys aineelle. Turvallinen hiustenvärjäys on maksimissään 5 vkon välein. Älä pese hiuksia ennen värjäystä! Tällöin hiuksen oma tali suojaa hiuspohjan ihoa. Tämä on erittäin tärkeää mm. hiusta vaalennettaessa, jolloin voimakkaampi alkaalisuus saattaa rikkoa ihoa, ja kun rikkonaiselle iholle joutuu väriaineita (fenyleenit, diamiinit, resorcinol yms.) on herkistyminen aina todennäköisempää.

On hyvä muistaa että itse varsinaista väripigmenttiä on värituubissa vain pieni rajoitettu määrä. Jos olet allergisoitunut yhdelle tod.näk allergisoidut pian toiselle. Surullista mutta totta. Jos hapettuvaväriaine ei sovi käytettäväksi voit vielä kokeilla suoraväreistä, kasviväreistä tai vaalennusaineesta.
Suosi raitoja kokovärjäyksen sijasta! tällöin väriaine ei ole tekemisissa ihon kanssa ja herkkyysreaktiot voidaan välttää. Tee herkkyystesti ennenkuin käytät uutta väriä olipa kyseessä kampaamonväri tai kaupanväri, sillä värin perusraaka-aineet ei muutu siitä mistä hyllyltä ne poimitaan. Lämpölaitetta (ja olempa kuullut jonku käyvän saunassakin väri päässä!) ei kannata värjäyksessä käyttää, sillä lämpö avaa ihohuokosia ja saattaa lisätä ihoärsytyksen syntymistä. Annettua vaikutusaikaa ei saisi ylittää. Vaikutusajan ylittäminen ei lisää kestovärin tummumistä, värin tarttumista kylläkin.

Itse luulin automaattisesti odottaessani esikoistani, että kuuluun siihen ryhmään jotka ns. "vaarallisen" ammatin takia jäävät varhennetulle äitiyslomalle. Vaan näinpä ei ollutkaan. Ennen vanhaan mainostettiin hiusväriä lauseella "voit värjätä hiuksesi ja kukaan ei huomaa". Kuinka suuri pettymys nykyään onkaan, jos kampaamokäynnin jälkeen kukaan ei huomaa uutta hiusväriä :) ajat ovat siis muuttuneet ja samoin tuotteet. Shampoot eivät enää ole yhtä peseviä kuin ennen koska niiltä vaaditaan enemmän hoitavia ominaisuuksia. Värit sen sijaan ovat kestävämpiä kuin ennen, joten tietysti raaka-aineetkin ovat vahvempi kuin ennen.

Ja kyllä aioin värjätä hiukseni jatkossakin, mutta olen entistä varovaisempi. Turvallista kaunistautumista kaikille!

Ei kommentteja: