lauantai 18. elokuuta 2012

Raikas morsiusmeikki ja kampaus


Viimeisiä kesän viikonloppuja vietellään ihanissa aurinkoisissa säissä, ja tietenkin morsioita tuunatessa alttarikuntoon!

Eilen stailattavana oli skandinaavisen vaalea morsian keijukaismaisine kasvoineen ja siroine piirteineen. Hänellä halusimmekin korostaa meikillä ihon kuulautta ja raikkautta, sekä nostaa hiukset ylös siroutta korostaen. Tästä kampauksesta kirjoittelinkin jo aiemmin koevedoksen yhteydessä, joten sieltä löytäneekin lisää tietoa tekniikoista! Sen verran mainitsen, että Ninkan omasta valikoimasta löytyvä tiara näytti aivan valloittavan ihanalta kampauksessa! :)

Nyt haluankin kertoa hiukan vielä meikistä, miten look luotiin. Aluksi teimme pohjustuksen ja peittelyt iholle tavalliseen tapaan. Sitten valitsimme lähinnä morsion omaa ihon sävyä olevan Make Up Studion studio foundation meikkivoiteen, joka on omiaan tasoittamaan ihoa ja suoriutuu hyvin kuvauksista sekä muista pitkäkestoisista tarpeista. Tällä meikkivoiteella kävimme myös läpi morsiamen rintakehän ja kaulan aluetta pienien epätasaisuuksien peittämiseksi. Yleiseksi värimaailmaksi morsian toivoi ruskean sävyjä, jotka sopivatkin loistavasti keijukaismaiseen lookiin. Silmissä käytin Mary Kayn luottopalettia,joka koostuu kolmesta eri ruskeasta sekä harmaan helmiäisestä sävystä, ja päällä kimmellystä luomaan käytin Coastal Scentsin pronssista luomiväriä. Rajaukset päädyttiin tekemään ruskella Make Up Studion kynällä, ja kulmat korostimme Goshin kulmapalettia hyödyntäen. Ripsiväri oli myös M.U.S.n vedenkestävä ja tuuheutta lisäävä musta sävy.

Huuliin maalasimme hiukan kirsikkaa ja ruskeaa, pehmeästi sulautuneena ihanaksi sävyksi. Lopuksi vielä valot ja varjot tavalliseen tapaan, ja poskille häivähdys kirsikkaa!




ONNITTELUT TUOREELLE ROUVALLE!

Terkuin Eeva-Marja/Emppu

Ei kommentteja: