perjantai 24. helmikuuta 2012

Koevedos hääkampauksesta


Koevedos on siloittelematon versio varsinaisen kampauksen painopisteistä ja pääasiallisista yksityiskohdista. Jotkut tekevät vain kampauksen hahmotelman, mutta itse tykkään tehdä kampauksen alusta loppuun sillä samalla saan tärkeää tietoa hiuksen käyttäytymisestä yms. mikä puolestaan säästää aikaa itse hääpäivänä. Tosin hius on sinänsä haastava materiaali että yhtenä päivänä se saattaa toimia paremmin kuin toisena, mutta kasvusuunnat ja pyörteet ovat kuitenkin samat :) Koevedoksessa siloitteluihin ja varsinaiseen pohjatyöhön en käytä juurikaan aikaa enkä käytä paljoa tuotteita. Muotoilutuotteita vain sen verran että näen mitkä tuotteet sopivat parhaiten kyseiseen hiuslaatuun. Jos kampaus on tarkoitus purkaa kiinnitys on tietysti tehty kevyemmällä kädellä kuin jos kampaus jää käyttöön.


Tähän kampaukseen innostuin morsiamen puvun helman toispuoleisesta näyttävästä yksityiskohdasta josta sai vaikutteita kampauksen muoto. Lisäksi kampausidean pohjana toimi morsiamen valitsemat inspiraatiokuvat mieluisista kampauksista. Vaaleaa hiusta on siitä ihana kammata kun yksityiskohdat näkyvät kampauksessa hyvin. Tämä kampaus koostuu yksitäisistä pitkistä suortuvista jotka on aseteltu silmukoiksi niin että yhdestä osiosta tulee vähintään kaksi silmukkaa. Silmukoiden muoto ja koko vaihtelevat ja sillä saatiin kampaukseen toivottua rentoutta. Kampauksen koko ja muodon painopisteet lisäävät kampauksen näyttävyyttä tietenkään unohtamatta kaunista hiuskoruamme.
H-hetkeä odotellessa :)

Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja: