keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Upeat hääkuvat ja sulkakoru

 
Nämä upeat hääkuvat ja ihana hääpari saavat minut ihastuksesta lähes sanattomaksi. Kuvat olen saanut morsiamelta jonka Tylliunelmia blogia olen seurannut satunnaisen säännöllisesti ja saanut sitä kautta kokea ja jakaa häiden järjestelyyn liittyviä iloja kaikkine vivahteineen. Siksi tuntuu todella hienolta nähdä nämä kauniit ja tunnelmalliset hääpäivän kuvat.
 
Tammikuussa osallistuimme Helsingin Wanhan Sataman häämessuille ja siellä tapasin tämän ihanan morsiamen. Morsiamella oli selvä mielikuva siitä mitä hän hääpäivänään hiuskoristeeksi haluaisi ja kuinka ollakaan, samantyylinen hiuskoriste oli itselläni hiuksissa kyseisenä messupäivänä. Tästä tapaamisesta lisää voi lukea morsiamen blogista joka todella on hauskasti ja mukaansa tempaavasti kirjoitettu.
 
 


 Morsian kertoi minulle toiveensa hiuskoristeen suhteen sekä lähetti kuvan puvustaan. Häämessuista seuraavalla viikolla lähetin hänelle muutamia kuvia vaihtoehtoisista malleista. Näistä se kaivattu koriste löytyikin upeaa häätyyliä täydentämään.
Kirkkoon hiuskoriste sai kaverikseen näyttävän pitkän hunnun
ja iltajuhlaan Ninkan birdcage hunnun.
Häiden yksityiskohdat ja tyyli oli tarkkaan mietitty. Suunnittelutyö kannatti sillä kokonaisuus on aivan mahtava!
 
 
Hiukset Rami Luusua, Helsinki Hairdressers

Meikki Timo Karvonen Bailamo

Kuvat V-P Kangas
 
PALJON ONNEA UPEALLE HÄÄPARILLE <3

PS. kuvien kopionti kielletty!

2 kommenttia:

Aurinkoprinsessa kirjoitti...

Ihana postaus, kiitos! :D <3

Nina/Ninka kirjoitti...

<3 kiitos Sinulle ihanasta blogista. Jatkathan vielä kirjoittamista, on ollut mukava lukea :)