lauantai 23. maaliskuuta 2013

Terveiset Porin morsianillasta

Soittelin joskus viime syksyn alussa Porilaiselle hääsuunnittelija Tanjalle, että järjestetäänkö jotain kivaa yhdessä ja näin me päätimmekin tehdä. Viime viikon keskiviikkona sitten pinkaisin ystäväni Kaisun kanssa Poriin jossa pidimme yhdessä Ninkan, Lumihopean ja Hair Sagan Marikan kanssa morsianillan. Iltaan mahtui 30 nopeimmin ilmoittautunutta morsiota ja illan suosio oli valtaisa sillä ilmoittautumiset tulivat täyteen yhden päivän aikana. Lisäksemme tapahtumaan osallistui paikallisia hää- kauneus ja tapahtuma-alan yrityksiä kuten  Succee, Marjon herkkukakku, Silkki, DesingDomi sekä Jetan kynsi-ja ripsistudio . Illan ikuisti ja valokuvausinfoa tapahtumassa morsiamille antoi valokuvaaja Eeva Meusel.

Hair Sagan Marika teki hienot kampaukset itselleen, Tanjalle ja minulle, ne koristettiin Ninkan hiuskoruilla. Sen lisäksi hän teki upeita pikakampauksia illan aikana morsiamille. Minä ja Kaisu opastettiin hiuskorujen yhdistämisessä kampauksiin ja vastailtiin morsioiden kysymyksiin. Esillä oli Ninkan malliston koruja sekä hiuskoristeita, Tanjalla oli mukanaan DD for Lumihopea koruja sekä vinkkejä hääsuunnitteluun, Marjo piti meille kakkumaistajaiset kuoharin kera, Jetta neuvoi kynsissä ja antoi vinkkejä ripsipidennyksiin. Silkin Virpi teki pikameikkejä morsiamille. Eli ilta oli hyvin monipuolinen. Lähtiessään morsiamet saivat mukaansa lahjakassin johon tuotteita oli lahjottanut Schwarzkopf professional, Henkel Schwarzkopfin Syoss hiuskiilto oli myös kassissa mukana ihan täysikokoisena! siitä riittää iloa pitkään. Now & Foreverilta kassista löytyi kaikkea kivaa ja suloista <3 sekä paljon informaatiota oli kerätty tähän pakettiin mukaan. Tutkittavaa riittää varmasti pidemmäksikin aikaa.


Kuvat Eeva Meusel
Marjon herkkukakun suussasulavaa kakkumaistiaista oli tarjolla

Ninkan upeita koruja

Saako olla lasillinen kuohuvaa?

Vaihtoehtoja oli paljon uniikkikoruista, värikkäisiin tai sädehtiviin blingikoruihin

Silkin Virpi teki meikkejä Bare minerals meikeillä

Iloinen Jetta ja opastusta kauniisiin hääkynsiin

DD for Lumihopea malliston koruja

Kippis morsianillalle!

Marikan supertaitavat kädet loihtivat hienoja pikakampauksia


Illan päätteeksi arvotut palkinnot menivät seuraaville onnekkaille

Ninka.fi:n laukku: Minna A.
Kauneussalonki Silkin meikkipaketti: Sanna V.
Rakennekynnet / Jetan Kynsi- ja ripsistudio: Anna-Maija H.
Pomppulinna viikonlopuksi / Succee: Nina L.
Hair Sagan väri- ja leikkauslahjakortti: Iida A.
Lumihopean lahjakortti: Miia L.

ONNITTELUT VOITTAJILLE!

Ilta oli aivan ihana ja meni todella nopeasti. Oli aivan mahtava tavata upeita morsiamia ja kuulla persoonallisia puku-ja kampaussuunnitelmia ja asustetoiveita. Näistä varmasti useimpaan asustetoiveeseen pystymme vastaamaan joko valmismallistostamme tai tilaustyönä. Morsioille olikin tarjolla oma extraetu Ninkan verkkokauppaan huhtikuun ajan. Muista siis hyödyntää etusi sillä nyt on tyhjennysmyynnin alet lisäksi menossa!

Toivottavasti näitä iltoja järjestetään jatkossa lisääkin sillä tunnelma ja tuntuma osallistuneisiin ja heidän toiveisiin oli aivan toista kuin messuilla jossa yleensä on vähän...noh, jäykempää :)

Kiitos kaikille osallistuneille, olette upeita! Kiitos järjestäjille Tanjalle sekä Marikalle tilasta ja kauniista kampauksista. Muille "näytteilleasettejille" kiitos hyvästä seurasta ja mahtavasta tunnelmasta. Kaisulle superpaljon kiitoksia avusta, ilman sinua olisin varmaan vieläkin matkalla ;) KIITOS!

Terkuin väsynyt mutta onnellinen
Nina

2 kommenttia:

Domi kirjoitti...

Tosi kivalta näytti ilta ja voi kunpa olisin voinut olla mukana :)

Nina/Ninka kirjoitti...

Oli todella kivaa, ihania ihmisiä. Mä luulinkin että tapaan sut siellä, mutta toivottavasti tavataan jossain, ehkäpä samoissa merkeissä joskus myöhemmin :)