tiistai 29. huhtikuuta 2014

Ihana Nainen!


Jos mietit polttarien ohjelmaa niin tässäpä yksi hyvä vaihtoehto, nimittäin Ihana Nainen - glamour kuvaukset!Eikä tarvitse edes olla polttarit, tai mitään erityistä syytä jotta kannattaa ottaa itsestään Ihana Nainen -kuvat. Ympärillä häärisi kampaaja, meikkaaja, stailaaja ja kuvaaja! Olo olisi varmasti aika upea <3 

Itse olen miettinyt tätä pitkään ja olenkin menossa kuvaukseen myöhemmin kesällä. Myönnetään että äitiyden ja iän myötä oma kroppa ja myös arvomaailma on kokenut suuria mullistuksia ja välillä ne ovat tuntuneet uusille ja vieraille. Kuka minä olen nyt kun olen äiti, vaimo ja peilikuva on aika erilainen kuin aikaisemmin (myönnetään että on luxusta jos ehdin arkena meikata vaikka vielä neljä vuotta sitten en olisi lähtenyt kauppaan ilman meikkiä..mikä on oikeasti ihan hassua!) Minusta ei taida kovin montaa kuvaa olla viime vuosilta sillä olen tehokkaasti vältellyt kameraa. Syynä lienee että en ole kovinkaan ahkerasti yrittänyt hankkiutua raskausajan kiloista eroon, oikeastaan päinvastoin (no siihen on kyllä tulossa nyt muutos..dietti alkaa aina huomenna, mutta terveellisemmän elämän voi aloittaa jo tänään). Koko tai mikään muukaan ei kuitenkaan ole mikään syy miksei voisi olla kaunis juuri sellaisena kuin on. Kauneus lähtee ennenkaikkea sisältä. Se on oman itsensä hyväksymistä ja hyvänolon tunnetta. Kauneus on niin paljon eri asioita jotka saattavat olla meissä niin ettemme itse edes sitä huomaa. Hassua on että työssäni meikkaajana ja kampaajana löydän helposti muista upeita ja korostettavia piirteitä joita he eivät osaisi ajatella mutta itseään katsoo aina niin kriittisesti. Uskon että Ihana Nainen kuvaus on voimaannuttava kokemus ja odotan sitä innokkaasti.


 Jännittävää, miltähän minun glamour kuvat sitten tulee näyttämään :)
Oletko Sinä ollut tämäntyypisessä kuvauksessa? Miltä se tuntui? tai oletko menossa kuvaukseen?
Olisi kiva kuulla kokemuksia!

Tässä alla videota, kuvia ja mietteitä Ihana Nainen kuvauksesta jota järjestää Niina Stolt ja Mirkku Merimaa Studio Onnista. Heihin kannattaa olla yhteydessä jos tämä rupesi kiinnostamaan, muistaakseni seuraavat kuvaukset ovat kesäkuussa!

















" Aito, voimakas, haavoittuva, villi, hauras, tuhma, herkkä, kiltti, kohtalokas, mielikuvituksellinen, maskuliininen, sielukas, viehättävä, vauhdikas, kaihoisa, rohkea, romanttinen, huumorintajuinen, millainen nainen sinä haluaisit, haluat olla? Ihana Nainen -kuvauksessa voit esiintyä omana itsenäsi tai olla hetken aivan joku muu. Ihanuus löytyy sinusta; sinun ainutlaatuisista piirteistäsi, olemuksestasi ja energiastasi. Jokainen nainen on kauniin kuvan arvoinen!

Ihana Nainen on mielentila; hyväksynnän ja tyytyväisyyden olotila, jonka me tallennamme kuviksi. Ihana Nainen -kuvaus on elämys, matka itsetuntemukseen ja itsensä hyväksyntään. Se on hemmottelua; sinä olet keskipisteessä. Saat nauttia naiseudestasi samalla kuin ammattilaisten huomio on sinussa. Kuvaus tehdään sinun edoillasi, me ammattilaiset atutamme sinua löytämään parhaan itsesi. Ihana nainen -kuvaus on voimakas ja merkityksellinen, pitkälle kantava kokemus, jota jää konkreettisia, kauniita muistoja -sinun kauniit kuvasi, Ihana Nainen!

Ihana Nainen on oma itsensä. Ihanan Nainen on persoonallinen. Ihana Nainen on kaunis. Jokainen nainen on ihana Nainen ja kauniin kuvan arvoinen! Tule Ihana Nainen kuvaukseen juhlistamaan naiseuttasi.

Ihana Nainen -tiimi
Mirkku &Niina


kuvien korut www.ninka.fi











Pst. tämä voisi olla hyvä äitienpäivä lahja myös...

Mutta nyt tekemään kihlakuvauksen meikkiä ja kampausta.
Sitten muksuille vapputunnelmaa
Ja illalla oman hääpäivän juhlintaa :)

HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE <3

Aurinkoisin terveisin

Nina

2 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Kuulostaapa mahtavalta! Laitathan kuvia tännekin?! :)

Unknown kirjoitti...

Ihania mietteitä Ninalla aiheesta - en malta odottaa, että pääsemme kuvaamaan tätä upeaa naista! Ja 14.6 on tosiaan seuraava Ihana Nainen kuvauspäivä ja sinne mahtuu vielä muutama halukas mukaan :)