perjantai 7. kesäkuuta 2013

häämeikki ja kampauksia


Morsiusmeikki ja kampaus saivat vaikutteita 60-luku tyylisestä silkkisestä häämekosta. Meikissä keskityttiin ihon tasoittamiseen ja luotiin kasvoille hehkua. Morsian ei yleensä käytä meikkiä joten muutos oli suuri. Kokeilimme oranssiin vivahtavaa hieman voimakkaampaa huulipunaa, muttei kuitenkaan tummaa. Ennen puolta päivää jännittynyt morsian pääsi jo astelemaan kohta maistraattia. Seuraavalla viikolla postiluukustani löysin lainaamani valkin sekä ihanan kiitoskortin, uudella sukunimellä allekirjoitettuna <3


Letti on voimakkaasti mukana tämän kevään ja kesän hääkampauksissa. Letti sisänsä on jo koriste kampaukselle mutta ei suinkaan sulje pois hiuskoristeen käyttöä. Tässä hääkampauksessa haettiin rennon huoletonta kokonaisuutta joka on kuitekin tyylikäs ja viimeistelty. Kampauksesta tuli ihanan iso ja näyttävä olematta kuitenkaan tärkätyn ja laitetun näköinen. Häämeikki oli utuinen, violetinsävyinen ja jätti morsiamen omat kauniit pisamat esille. Koska valmistelut olivat samassa paikassa kuin pukeutuminen näin myös kokonaisuuden morsiun sukeltaessa hääpukuunsa, voi miten kaunista!! Morsian oli hankkinut häämessuilta tekemäni sulkakorun joka kruunasi kampauksen.


Viimeinen, tai oikeastaan järjestyksessään ensimmäinen alkukesän morsian, aivan ihana ja hauska tyttö jonka hääkampaus rakennettiin näyttävän ranskalaisen toispuoleisen letin inspiraatiosta. Letti kiertää myös rennon kiharanutturan antaen siihen romanttisen säväyksen. Meikistä tuli tyyliin mukaan ripaus glamouria, vaihdoimme silmämeikin väriä vielä koemeikin jälkeen ja uudet ruskean sävyiset värit toimivat morsiamella hyvin. Huulipunana oli kaunis ja klassinen syvä punertavan sävy joka toi lookiin kivasti lisää eleganssia.

PALJON ONNEA KAIKILLE UPEILLE MORSIAMILLE <3
 
ja hyvää viikonloppua kaikille!
 
terkuin
Nina

1 kommentti:

Nina/Ninka kirjoitti...

Kahden morsiamen meikistä ei ole kasvokuvaa koska en muistanut pyytää lupaa että saan laittaa sellaiset blogiin. Mutta ehkäpä saan sellaisen myöhemmin :)