torstai 12. syyskuuta 2013

Morsiamen meikki ja kampaus


Täytyy kyllä sanoa että olen tämän työn puitteissa tutustunut aivan upeisiin ihmisiin <3
Ihanaa että saan olla mukana pienen pienen pienenä osana tärkeätä päivää ja tehdä sitä työtä mitä rakastan.
 
Nämä upeat kuvat ovat alkukesältä Helsingistä. Sain kunnian tehdä morsiamen häämeikin ja kampauksen. Tekemäni hiuskoristeen morsian oli hankinut jo aiemmin ja se olikin minulle mukava yllätys sillä on aina mahtava nähdä Ninkan koruja kampauksessa. Valmisteluihin oli aivan upeat ja valoisat tilat. Sillä välin kun minä tein morsiamen kampauksen ja meikin Eeva-Marja teki kahdelle kaasoille meikit ja kampaukset. 

 
Meikkiin käytin pohjana Make up studion meikkivoidetta sekä saman sarjan irtopuuteria. Meikkipohjasta tehtiin kestävä muttei liian peittävä, pisamat saivat näkyä. Silmämeikissä on käytetty Youngblood meikkisarjan vintage sävyjä. Silmämeikin idea oli korostaa morsiamen silmien omaa väriä joka oli hyvin upea ja persoonallinen ruskea häivähdyksellä keltaista. Väripaletissa käytin siis vastaväritekniikkaa eli violetin sävyjä. Ja koska silmämeikki oli pehmeän voimakas, oli huulimeikki puolestaan hillitympi mutta juhlava.
 
Kampauksen viimeistely,  muodon tarkistus ja siloittelu ennen hiuskorun lisäämistä kampaukseen
 
Kampauksesta haluttiin rento ja romanttisen huoleton, trendikäs letti koristi kampauksen takaosaa. Tein kampauksen poikkeuksellisesti niin että tein ensin letin omana täysin erilisenä osionaan joka vasta myöhemmin liitettiin kampaukseen. Sen jälkeen tein nutturaosan kampauksesta. Tällätavoin varmistin halutun painopisteen sijoittumisen tarpeeksi alas niskaan niin että nämä kaksi elementti, letti ja "kihara" nuttura yhdistyivät saumattomasti ja ns. massaa riitti molempiin tarpeeksi. Muutamalla pienellä klipsipidennysosiolla saatiin nutturaan tarpeeksi kokoa, sillä noin iso letti vie hiusten massasta aika paljon. Kampauksen alhainen painopiste ja suuri koko tekivät siitä kivan sillä se näkyy hieman myös edestäpäin. Ja kampauksen kruunasi valmistamani uniikki sulkakoriste.
 
 



Wau mitkä kukat ja kaunis morsian <3 <3


PALJON ONNEA UPEALLE HÄÄPARILLE!
 
Kuvat:  Mikko Toivonen photography - kuvien kopiointi kielletty
 
Lisää upeita hääkuvia löydat Ninkan galleriasta.
Klikkaamalla kansion auki tulee näkyviin kuvaajan yms tiedot.
 
 
terkuin Nina 
 
 
 
 
 


2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Hih, tuttuja! Enpäs tiennyt että meillä oli kaverin kanssa molemmilla Ninkan upeat hiustaiturit tekemässä kampausta :)

Nina/Ninka kirjoitti...

Hanna <3 Me ollaan Empun kanssa oltu ehtiväisiä tänä kesänä :)