maanantai 28. maaliskuuta 2011

Rentoja kampauksia häihin ja juhliin

Se minkä olen saanut oppia jo varhain, että ihmiset yleensä inhoavat ylitärkättyjä kampauksia. Voisinpa mennä vielä astetta pidemmälle ja väittää että kaikenlainen tärkkääminen tekee kampauksesta luonnottoman, liikkumattoman ja vanhentavan.

Toki kampauksen tulee olla viimeistelty vaikka se olisi täysin viimeistelemättömän ja huolittelemattoman näköinen, on jokainen yksityiskohta kuitenkin tarkkaan paikoilleen aseteltu. Viereinen kuva oiva esimerkki tästä.

Joskus yhdeksänkymmentä -luvun alussa ollessani nuori (ja olenhan vielä..tai no..), oli tapana käyttää hiuslakkaa reilummalla kädellä. Aikansa kuuluisiin kampauksiin lukeutui myös "heitto" -otsatukka. Tuo järkyttävä väkkyrä on paras esimerkki ylitärkätystä kampauksesta. Muistan hyvinkin yhden illan, kun tytöt olivat lähdössä parhaimmassa tällingissään avoautolla kaupungille. Huivit ja vaatteet lepattivat tuulessa, otsatukat eivät... ei näin. Mitä muuta hyvää muistamme kyseistä muodin villistä vuosikymmenestä..No ainakin mieleen tulevat neonvärit. Voi ei.

Alla muutama kuva rennomasta juhlakampauksesta pitkälle hiukselle. Hyviä esimerkkejä yritän jatkossa poimia toisten teemojen yhteydessä esille lisää.

Suoristusraudalla voi tehdä sekä kiharaa että suoraa.
Kasvoille putoilevat hiussuortuvat tekevät
kampauksesta rennonmman ja tyttömäisemmän



Ei kommentteja: